top of page
  • White Facebook Icon
  • White Instagram Icon
Search

Vierailu Järvelän rantatilassa


Tämän päivän hankevierailu tapahtui Kiskossa, Järvelän rantatilalla. Siellä meille esiteltiin tilan miljöötä ja kunnostettuja rakennuksia sekä kirkkojärven hienoja maisemia. Vaikka asunkin Kiskon naapurikunnassa, en ole kovin usein täällä käynyt, joten oli mukavaa nähdä millaista meno täällä on. Järvelän rantatilaan on käytetty valtavasti aikaa ja resursseja ja lopputulos on sen mukainen.


Tilan piha-alueet ovat avarat, joten kaikkien on helppo harrastaa esim. frisbeegolfia, jalkapalloa tai jopa tennistä, sillä tilalla on myös tenniskenttä. Myös uiminen on mahdollista. Tilalla on oma uimalaituri, kunnostettu paviljonki ja rantasauna, joka tavallisesta poiketen lämmitetään polttoöljyllä. Järvessä kelluu myös alusta missä on polttamatta jäänyt kokko, joka odottaa uuttavuotta. Silloin toivon mukaan kokko voidaan polttaa.


Tilan päärakennus ja paviljonki kunnostettiin talkootyöllä ja rahallisella tuella eri lähteistä, kuten Ykkösakselilta. Kunnostustöihin kului lähes 1400 talkootuntia, johon kuului rakennusten lisäksi saunan maalaaminen sekä kulkuväylien parantaminen. Kolmesta eri teemahankkeeseen rahaa kului yli 30 000 euroa. Puolet kuluista maksettiin Ykkösakselin rahoituksella. Loput tulivat yksityisistä avustuksista, Salon kaupungilta ja Juha Punta Säätiöltä. Valtavasta työstä on tullut myös valtava palkkio, sillä tila on nyt paljon kutsuvampi ja vierailijoita käy tiheään.

Vierailulla minulle kerrottiin myös talkootyön haasteista. Tuntuu aluksi helpolta vain luvata olevansa täysillä mukana, mutta useimmiten vain pieni ryhmä jaksaa olla täysin motivoitunut talkoisiin. Myös aikataulutus ja kulujen kartoitus on tärkeää.


Kiskon kirkonkylä on hieno paikka ja nyt kun Järvelän rantatila on kunnostettu, kirkonkylässä on paljon enemmän tekemistä kuntalaisille ja kesäasukkaille. Maisemat uimapaikalla ovat upeat ja luonnonläheisyys tekee tilasta vielä houkuttelevamman. Panostus tilan kunnostamiseen on ollut valtava, joten on hienoa nähdä sen kukoistavan. Toivottavasti tämä jatkuu vielä pitkään.



(Ylhäällä vasemmalla: Jaana Joutsen antaa Ykkösakseli-kyltin Robert Henrikssonille

Ylhäällä oikealla: Kunnostettu paviljonki

Alla: Maalatun saunan kuisti)




 
 
 

Comments


bottom of page