Hyvää alkanutta kesäviikkoa!
Minä olen Juha ja aloitan tänään Ykkösakselin kesäsomettajana. Asun Muurlassa ja opiskelen Salon Lukiossa. Vapaa-ajalla harrastan pesäpalloa Turku-Pesiksessä ja kesäisin aikani töiden ulkopuolella kuluu myös kavereiden ja muiden ulkoharrastusten parissa.
Olin Ykkösakselin kesäsomettajana kaksi vuotta sitten ja on ilo palata tänne taas kymmenen työpäivän ajaksi. Ensimmäisen työpäivän ohjelmaan kuului kertaus tulevien viikkojen ohjelmaan ja kesäsomettajan nettisivun päivittäminen. Työtehtäviin syventyminen oli helppoa täältä ja koulusta saamani kokemuksen myötä. Seuraavan kolmen viikon aikana luvassa on Ykkösakselin toiminnan, hankekohteiden ja kesäsomettajan arjen raportoimista blogikirjoitusten muodossa. Oman blogin ylläpitämisen lisäksi laitan päivityksiä myös Ykkösakselin Facebook- ja Instagram-sivuille.
Comentários